sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Virkattu pilvityyny



Tyttäreni sängylle täytyi tehdä koristetyyny, ohjeeksi valikoitui tämä Novitan ohje.
Muuntelin ohjetta sen verran että tein useamman kerroksen tyynyyn kuin ohjeessa, 
sillä tämä tyyny on virkattu kaksinkertaisella ipana langalla.
Ohje oli todella helppo ja tyyny valmistui nopeasti.




Koukku taisi olla kokoa 5,0.
Lisäksi virkkasin Järbo garn 8/4 langalla silmät ja posket tyynylle. 
Suu on lopuksi pistelty langalla tyynyyn.




Tyynystä tuli todella soma mielestäni ja tyttökin tykkää :)


tiistai 5. syyskuuta 2017

Virkattu pyöreä tyyny



Selailin netistä erinlaisia tyynyjen ohjeita. 
Nähdessäni tämän Novitan ohjeen muistui heti mieleeni mummolassani aikoinaan olleet isot samankaltaiset tyynyt. 
Siksipä halusin virkkailla tällaisen löhötyynyn meille kotia.




En muista mikä lanka oli kyseessä, mutta paksumpaa se oli entä tuossa Novitan ohjeessa 
( jotain miamin vahvuista lankaa )  ja 
koukku oli varmaan jotain 5,0.
Ohje oli helppo ja tyyny valmistui sukkelaan.




Keltaisesta taitaakin tulla uusi lempiväri!

tiistai 1. elokuuta 2017

Virkattu trilby hattu - ohje



Trilby hattu
Lanka: Järbo 8/4 (tai esim. Novita Huvila)
Koukku nro: 4,0

Hattu virkataan kaksinkertaisella langalla.
Lisäksi on hyvä olla apuna esimerkiksi hakaneula, jotta kerrosten vaihtumiskohta tulee oikeaan kohtaan.

Ohje

Virkkaa 20 kjs + 1 kjs kääntymistä varten.
Käänny

1. 18 ks, 3 ks viimeiseen silmukkaan, kääntyy kjs jonon toiselle puolelle,
    18 ks, 2 ks viimeiseen silmukkaan ( = 42 ks )
    ps ensimmäiseen ja toiseen ks:aan




2. kjs, ks samaan silmukkaan kuin edellinen ps
    17 ks, 2 ks seuraavaan kolmeen s:aan, 18 ks ( = 42 ks )
    käänny, ps toiseen s:aan




3. kjs, 16 ks, seuraavaan kahteen s:aan 2 ks, 2 ks,
    seuraavaan kahteen s:aan 2 ks, 16 ks ( = 42 ks )
    käänny, ps toiseen s:aan




4. kjs, ks samaan, 14 ks, 2 ks samaan s:aan, 8 ks,
    2 ks samaan s:aan, 15 ks ( = 42 ks )
    käänny, ps toiseen s:aan




5. kjs, 6 ks, 2 ks samaan s:aan, 3 ks, 2 ks samaan s:aan, 16 ks
    2 ks samaan s:aan, 3 ks, 2 ks samaan s:aan, 6 ks ( = 42 ks )
    käänny, ps toiseen s:aan




6. kjs, 5 ks, 2 ks samaan s:aan, 3 ks, 2 ks samaan s:aan, 18 ks
    2 ks samaan s:aan, 3 ks, 2 ks samaan s:aan, 5 ks ( = 42 ks )
    katkaise lanka




7. Aloita työn "terävästä" päästä, kolmen kiinteänsilmukan keskimmäisestä silmukasta.
    Virkkaa kiinteilläsilmukoilla kappale ympäri ( = 63 ks )




Nyt jatketaan aina suoraan seuraavalle kerrokselle. 
(Hyvä olla hakaneula tms merkkinä, että tietää kerroksen vaihtumiskohdan)

8. * ks, 2 ks samaan s:aan * - 2 kertaa, 23 ks, * 2 ks samaan s:aan, 2 ks * - 3 kertaa, 2 ks samaan s:aan
    23 ks, 2 ks samaan s:aan, 1 ks, 2 ks samaan s:aan

9. 29 ks, 2 ks samaan s:aan, 3 ks, 2 ks samaan s:aan, 4 ks, 
    2 ks samaan s:aan, 3 ks, 2 ks samaan s:aan, 28 ks

10. ks ks:ään ( = 75 ks )

11. 10 ks, * jätä 1 s välistä, 4 ks * - 3 kertaa, jätä 1 s välistä,
      * 5 ks, jätä 1 s välistä * - 2 kertaa, 1 ks,
      * jätä 1 s välistä, 5 ks * - 2 kertaa, jätä 1 s välistä,
      * 4 ks, jätä 1 s välistä * - 3 kertaa, 8 ks

12. ks ks:ään ( = 63 ks )




13. * 2 ks samaan s:aan * - 3 kertaa, * 3 ks, 2 ks samaan s:aan * - 7 kertaa, 4 ks,
      * 2 ks samaan s:aan, 3 ks * - 7 kertaa

14. 2 ks, * 2 ks samaan s:aan * - 2 kertaa, kiinteitäsilmukoita kerros loppuun

15. * 2 ks, 2 ks samaan s:aan * - 2 kertaa, 2 ks,
      * 3 ks, 2 ks samaan s:aan * - 8 kertaa, 4 ks,
      * 2 ks samaan s:aan * - 2 kertaa, 4 ks
      * 2 ks samaan s:aan, 3 ks * 8 kertaa

16. - 17. ks ks:ään ( = 102 ks )

18. * 5 ks, jätä 1 s välistä * - 3 kertaa, 77 ks,
      jätä 1 s välistä, 5 ks, jätä 1 s välistä

19.-20. ks ks:ään ( = 97 ks )




21. 4 ks, 2 ks samaan s:aan, 1 ks, 2 ks samaan s:aan, kiinteitäsilmukoita kerros loppuun

22.-23. ks ks:ään

24. 49 ks, 2 ks samaan s:aan, 14 ks, 2 ks samaan s:aan, 34 ks,

25.-26. ks ks:ään ( =101 ks )

27.  18 ks, jätä 1 ks välistä, 1 ks, jätä 1 ks välistä, 74 ks, jätä 1 ks väistä, 1 ks, jätä 1 ks välistä, 3 ks

28. 6 ks, 2 ks samaan s:aan, 3 ks, 2 ks samaan s:aan, 36 ks,
      2 ks samaan s:aan, 17 ks, 2 ks samaan s:aan, 31 ks

29. * 4 ks, 2 ks samaan s:aan * - 3 kertaa, ks ks:ään kerros loppuun

30. 52 ks, 2 ks samaan s:aan, 3 ks, 2 ks samaan s:aan, 12 ks,
      2 ks samaan s:aan, 3 ks, 2 ks samaan s:aan, 30 ks

31. 52 ks, 2 ks samaan s:aan, 5 ks, 2 ks samaan s:aan, 12 ks,
      2 ks samaan s:aan, 5 ks, 2 ks samaan s:aan, 30 ks

32. 3 ks, 2 ks samaan s:aan, 13 ks, 2 ks samaan s:aan, ks ks:ään kerros loppuun ( =114 ks )




33.-40. ks ks:ään. päätä lopuksi ps:lla. katkaise lanka
( Jos haluat hatusta syvemmän, lisää haluamasi määrä kerroksia )




41. Laske hatun etureunan kummaltakin puolelta yhteensä 55 ks. Ja virkkaa kiinteät silmukat.
      Eli virkkaaminen aloitetaan keskeltä hatun reunaa.
      Takareunaan virkataan * 2 ks, 2 ks samaan s:aan * - 19 kertaa, 2 ks




42. 12 ks, 2 ks samaan s:aan, * 4 ks, 2 ks samaan s:aan * - 6 kertaa,
      ks ks:ään kerros loppuun ( =140 ks )

43. * 4 ks, 2 ks samaan s:aan * - 2 kertaa, 9 ks, 2 ks samaan s:aan, 5 ks, 2 ks samaan s:aan, 10 ks,
      2 ks samaan s:aan, 5 ks, 2 ks samaan s:aan, 9 ks, * 2 ks samaan s:aan, 4 ks * - 2 kertaa,
      ks ks:ään kerros loppuun.

44.-48. ks ks:ään.
            päätä lopussa ps:lla. katkaise lanka. päättele.




Kiinnitä hattuun haluamasi nauha.
Itse punoin erivärisestä virkkauslangasta palmikon ja lopuksi liimasin siihen kiinni muutaman sulan ja napin.
Erilaisilla koristeilla hatusta saa persoonallisen näköisen.



Sulkakoriste.


Hatun takaosa.


Hatun etuosa.



Täältä löytyy myös ensimmäinen virkkaamani trilby hattu.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

DIY tuulikello



Välillä tällaistakin mukavaa näpertämistä.

Ensin porasin oksiin reiät ja sidoin juuttinarulla yhteen kiinni.
DIY tuulikelloon käy oikeastaan mitä vain kotoa sattuu löytymään...




Helminauhoja, helmiä, simpukoita, sulkia...




Tuulikellosta tuli niin kaunis, etten taida raaskia jättää ulos.
Taitaa jäädä sisälle koristeeksi :)

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Virkattu trilby hattu



Haeskelin netistä ohjetta virkatulle trilby hatulle. Tulos oli liuta englanninkielisiä maksullisia ohjeita.
Siispä mietin miksi en tekisi omaa ohjetta hattuun. Tuumasta toimeen ja tässä tulos.




Lanka tai virkkausjälki saa olla aika jämäkkää, jotta hattu pysyy muodossaan.




Kaikenkaikkiaan olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. 
Muutama korjaus vielä ohjeeseen ja kuvat niin kirjoitan ohjeen tänne blogiinikin teille jaettavaksi.




Pohjoiseenkin tuli tänään kesä ja trilby pääsi heti kokeiluun, tykkään! :)


sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Piirakkasukat



Tänä "kesänä" ei ole tarvinnut vielä haaveillakaan, että riisuisi villasukkia pois jalasta.
Siispä valmistui vielä yksi pari, ennenkuin se oikea kesä alkaa.




Ohje piirakkasukkiin löytyy TÄÄLTÄ. 
Lanka Novita 7 veljestä ja puikot nro 4,0.




Tämä olikin ensimmäinen piirakkasukkapari mitä olen koskaan saanut valmiiksi asti.
Kuvat hiukan vääristää väriä, oikea väri on siis tuollainen vihreä.




Hyvää kesää tai kesänodotusta Sinulle! :)

lauantai 20. toukokuuta 2017

Valepalmikkosukat



Pidän kovasti palmikkoneuleista sukissa. Ne on vaan niin kauniita.
Tällä kertaa päädyin yksinkertaiseen valepalmikkomalliin eli;
1.-3. krs  2o,2n
4. krs 2o yhteen, langankierto, 2n




Lanka on Novita 7 veljestä ja sukkapuikot nro 4,0.




Niin kauan kuin lumi on maassa, saa kutoa villasukkia.