tiistai 31. lokakuuta 2017

Virkattu unisieppari



Unisiepparin kehikon leikkasin pahvista.
Kaksi renkaan muotoista pahvin kappaletta yhteen, että tulee tarpeeksi tukeva. 
Sitten pyöritin maalarinteipillä renkaat yhteen kiinni.
Kehikko on vielä päällystetty pitsikankaalla.




Halusin yksinkertaisen virkkauksen kehikon sisään 
ja tämä malli mitä käytin taisi olla joku virkatun maton ohje.
Kun virkkaus oli sopivan kokoinen, viimeisellä kierroksella virkkasin kulmista kiinni kehikkoon.
 ( Näin ei tarvitse erikseen kiinnittää. )




Lopuksi liimalla, solmimalla naruja kiinni alaosaan. 




Itsellä tulee vähän mummolameininki mieleen tälläisesta luonnonvalkoisesta virkkaus systeemistä.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Sytykeruusut



Sytykeruusujen teko tuntuu olevan joka syksyistä puuhaa.
Niinpä myös tänäkin syksynä tuli tehtyä useampi satsi.




Ne on pelkästään lasipurkissakin niin nätin näköisiä.




Joka kerta ajattelee, että ensi kerralla sitten suojaan paremmin paikat 
ettei steariinia ole joka paikassa... 
Mutta niin vain tälläkin kertaa keittiö oli sen näköinen ettei jäänyt arvailujen varaan mitä on tehty.

Ei helpompaa tapaa ole sytyttää nuotiota kuin sytykeruusut.
Minulla ruukaa olla metsäretkilläkin silloin tällöin sytykeruusu repun pohjalla matkassa.




 Eiköhän näitä pian aleta tarvita.
Ainakin täällä pohjoisessa on jo niin kylmän oloista, että josko se olisi aamulla lumi maassa.

Unisieppari



Kun illat hämärtyy niin muksu on keksinyt alkaa pelkäämään pimeää ja sitä myöten mörköjä.
Siitäpä sitten tuli ideaksi josko itse kokeilisi tehdä
 pahojen unien karkoittajan, mörön pelätin, unisiepparin. 




Kaikki tarvittavat välineet löytyi kotoa. 
Hyvän ja selkeän ohjeen löysin täältä.
Täytyy varmaan vielä tehdä pienempiäkin unisieppareita, tosi mukavaa väkertämistä.



Nyt saa möröt kyytiä!